Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Luonnollisen poistuman strategian tarkistus

Kuopion ev.lut. seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti 8.4. kokouksessaan esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että luonnollisen poistuman lisäksi seurakuntayhtymässä voidaan turvautua irtisanomisiin silloin, kun tuotannolliset, taloudelliset tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvat syyt niin vaativat. Seurakuntaneuvostoilta pyydetään lausunto asiasta.

kuvassa Kuopion ev.lut. seurakuntien logo

Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymässä on laadittu erityisesti kiinteistö- ja henkilöstöhallintoon keskittyvä strategia-asiakirja vuosille 2006 – 2015. Strategia-asiakirjan yhtenä keskeisenä tavoitteena on määritelty palvelussuhteiden vähentäminen luonnollisen poistuman kautta.

Luonnollisen poistuman strategia on laadittu noin 14 vuotta sitten. Se on ollut voimakkaasti säästövelvoitteiden toteutumiseen vaikuttava linjaus, vaikka luonnollinen poistuma kohdentuu sattumanvaraisesti eri virkoihin ja tehtäviin seurakunnissa ja yhtymässä.               

Nykytilanteessa henkilöstövähennykset kohdistuvat sattumanvaraisesti eri toiminta-alueille. Verotulojen pienenemisen ja jäsenmäärän vähenemisen myötä on tarkasteltava näköpiirissä olevia investointeja ja toimintamenoja kriittisesti. Henkilöstömenot ovat liki 60 % kaikista toimintamenoista.

Kahden viime vuoden aikana seurakuntayhtymän kirkollisverotulot ovat vähentyneet noin miljoona euroa. Se tarkoittaa noin 20 työntekijän palkkauskulujen vähennystä henkilösivukuluineen. Jos verotulojen lasku jatkuu tällä vauhdilla, eivät nykyiset säästövelvoitteet riitä kattamaan tulojen laskua, vaan lisäsäästöjen tarve tulee välttämättömäksi.

Seurakuntayhtymällä on runsas kiinteistömassa, jonka kunnossapidosta, peruskorjauksista ja uudistuksista tulee huolehtia säännöllisesti. Seurakuntayhtymän investointitarve ja korjausvelka ovat erittäin suuret, ja jotta välttämättömät investointimenot pystytään rahoittamaan, tulee käyttötalousmenot sopeuttaa pieneneviin verotuloihin.

Toimintaa tulee voida suunnata kokonaisuuden kannalta merkittäville alueille. Taloudellisten realiteettien ja toimintaympäristössä tapahtuvien muutosten vuoksi on syytä pohtia, onko luonnollisen poistuman käyttö henkilöstön vähentämisessä ainoa käytettävissä oleva keino vai pitääkö varautua myös irtisanomisiin. 

Jatkossa tulee olla mahdollista huolehtia siitä, että keskeisissä toiminnoissa on riittävästi henkilöstöä. Samalla pitäisi olla mahdollista, että niiltä alueilta, joissa toimintatavat ovat muuttuneet, toimintavolyymit pienentyneet tai toiminnan painopiste on siirtynyt toisaalle, voidaan henkilöstön määrä sopeuttaa muuttuneisiin olosuhteisiin.

2019-04-09 15:51:00.0