Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Kuopion tuomiokirkko on auki

Kuopion ev.lut seurakuntien sanajumalanpalvelukset välitetään seurakuntalaisille verkon välityksellä virtuaalikirkkona Tuomiokirkosta.
Tuomiokirkko on auki yksityistä hiljentymistä varten jumalanpalveluksen jälkeen
Jumalanpalveluksen jälkeen Tuomiokirkko on sunnuntaisin klo 14 saakka. Paikalla on pappi tai muu seurakunnan työntekijä keskustelua ja sielunhoitoa varten. 

kuvassa Kuopion tuomiokirkko

Kirkot ovat auki arkisin
Tuomiokirkko, Alavan, Neulamäen, Pyhän Johanneksen, Kallaveden ja Puijon kirkot ovat avoinna keskustelua ja hiljentymistä varten arkisin klo 10-14 maanantaista 23.3. alkaen. 

Kirkolliset toimitukset hoidetaan poikkeusjärjestelyin
Seurakuntien työntekijät sopivat yhdessä perheiden ja omaisten kanssa kirkollisten toimitusten, kuten kasteen, vihkimisten tai hautajaisten järjestämisestä. Osallistumismäärä pyritään ohjeen mukaisesti rajaamaan 10 henkilöön. Hautajaistilaisuudet voidaan myös toteuttaa haudalla tapahtuvana siunaamisena. 

Viikkotoiminta keskeytetään toistaiseksi
Seurakuntien muu viikkotoiminta keskeytetään toistaiseksi. Toimintaa järjestetään mahdollisuuksien mukaan verkkoon. 

Kirkossa muistetaan kansaa esirukouksin
Kaikkia kristittyjä kehotetaan rukoilemaan erityisesti sairaiden ja sairastumista pelkäävien puolesta.
”Kirkossa muistetaan esirukouksessa erityisesti terveydenhoitohenkilökuntaa ja muita kriisin keskellä vastuuta kantavia. Kirkon pysyvänä rukousaiheena on myös tasavallan presidentti, eduskunta ja maan hallitus sekä muut päättäjät. Kirkon esirukous sulkee sisäänsä kaikki maat ja kansat tämän ajankohtaisen globaalin koronatilanteen keskellä.”

Verkon lisäksi tv ja radio lähettävät hartausohjelmia
Kirkko palvelee seurakuntalaisiaan yhteistyössä Yleisradion kanssa sähköisesti radiohartauksien, radio- ja tv-jumalanpalvelusten sekä Pisara-hartausohjelman välityksellä.
Radiojumalanpalvelukset ja radiohartaudet tärkeäksi osaksi julkista palvelua aina ja erityisesti kriisiaikoina.”
Muutokset sekä tv- että radiojumalanpalveluksissa ja myös radiohartauksissa ovat mahdollisia. Hartausohjelmia voi seurata myös monilta eri verkkosivuilta.
 

2020-03-17 09:38:08.0