Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Elokuva ”Ajomies” urkujen säestyksellä Tuomiokirkossa  

Klassikkoelokuva Ajomiehestä saadaan nauttia kirkkourkujen komean kumun säestyksellä torstaina 1.10. klo 18 Tuomiokirkossa.

Mustavalkoisessa kuvassa viikatemies istuu hevosrattailla hautausmaan vieressä.

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun Tuomiokirkossa järjestetään elokuvaesitys. Tapahtuma on torstaina 1.10. klo 18.00 Tuomiokirkossa. Samalla avataan Kuopion Vilimit -elokuvaviikko, jonka päänäyttämönä toimii kino Kuvakukko.

”Ajomies” (Körkarlen, ohj. Victor Sjöström, Ruotsi 1921) on yksi maailman arvostetuimmista mykkäelokuvista. Sjöströmin Ajomies oli mullistava ja aikaansa edellä sekä teknisesti että kerronnallisesti. 

”Ajomies” luokitellaan usein kauhuelokuvaksi kuolema-aiheensa ja painajaismaisten näkyjensä vuoksi. Pohjimmiltaan teemana on silti kristillisyys, kuten anteeksiannon ja katumuksen tärkeys. Ajomies on ohjaajamestareiden Ingmar Bergmanin ja Charlie Chaplinin suosikkielokuva, ja on toiminut innoittajana lukuisille myöhemmille elokuville. 
Illan solisti on urkutaiteilija Esa Toivola 

Kuopion Tuomiokirkon elokuvakonsertti-illan musiikista vastaa urkutaiteilija Esa Toivola. Hän on tunnettu laaja-alaisesta eläytymisestään musiikissa ja on urkuimprovisoinnissa Suomen kärkinimiä. Esa Toivola on Tampereen Tuomiokirkon urkuri. Aiemmin hän on toiminut urkujensoiton opettajana Sibelius-Akatemian Kuopion yksikössä sekä Kangasalan seurakunnan kanttorina. Elokuvien säestyskipinä sai alkunsa Kino Kuvakukon toiminnan piiristä, Kuopion opiskeluvuosien aikaan. 
Urkusäestyskonsertin 'Ajomies' ensi-ilta oli Tampereen Tuomiokirkossa 6.3.2020. Konsertti sai kaupunkilaiset sankoin joukoin liikkeelle ja Tuomiokirkko olikin ääriään myöten täynnä.

Toivola on luonnehtinut musiikillista luomistyötään Ajomies-elokuvan parissa mm. seuraavasti: ” Elokuva on sopivan salaperäinen ja symbolistinen. Kirkollista teemaakin elokuvasta löytyy, ja pääsen hyödyntämään tuttuakin tutumpia hengellisiä sävelmiä.” 

Toivolan hienovireisen musiikin avulla nyt myös Kuopion Tuomiokirkon upea kirkkomiljöö sekä 100-vuotinen elokuvaklassikko saavat nivoutua saumattomaksi kokonaisuudeksi.  

Unohtukoon kiire, olkoon kokemus koskettava ja kollektiivinen. 

Tapahtumaan on vapaa pääsy. Ikäraja on K16. Elokuvan kesto on 107 min. Esityskopiossa on englanninkieliset välitekstit.

Kirkkoon voidaan ottaa maksimissaan 150 henkeä.  Ihmiset sijoitetaan istumaan joka toiselle penkkiriville ja neljä henkilöä yhdelle penkkiriville. 
 
Alueellinen elokuvakeskus ISAK ry ja Kino Kuvakukko kiittävät Kuopion Tuomiokirkkoa historiallisen illan mahdollistamisesta. Yhteistyössä mukana myös Walhalla ry.

2020-08-27 12:15:00.0