Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Kuvassa Kuopion seurakuntien logo

Seurakuntajako etenee tuomiokapituliin

16.2.2021 20.27

Kuopion ev.lut. seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto antoi lausunnon äänin 35-12 seurakuntarakenteesta ja lähettää seurakuntia koskevat aloitteet tuomiokapituliin. Yhteinen kirkkovaltuusto puoltaa Männistön, Puijon ja Tuomiokirkkoseurakunnan tekemää aloitetta kolmen seurakunnan mallista.

Kirkkovaltuuston lausunnon mukaan aloitteissa on kuvattu rakennemuutoksen valmistelu. Tehtyjä aloitteita on edeltänyt hyvin perusteellinen ja kattava valmisteluprosessi.

Kuopion yhteinen kirkkovaltuusto toteaa, että kolmen yhtymän seurakunnan aloitteeseen sisältyvä ja rakenneselvitystyöryhmän raportissa kuvattu kolmen seurakunnan malli on alueellisen väestöpohjan, seurakunnan toiminnan ja talouden sekä ennakoitavissa olevan taloudellisten resurssien vähenemisen näkökulmasta optimaalisin rakenteellinen malli. 

Kirkkovaltuusto näkee, että tällä rakenteella voidaan toteuttaa raportin kuvaamalla tavalla hengellisesti ja teologisesti yhteisöllisyyttä luova rakenne, jossa jumalanpalvelusyhteisöt kokoontuvat. 

Alueilla toimivat itsenäiset yksiköt turvaavat seurakuntalaisten vaikutusmahdollisuudet sekä päätöksenteossa että seurakunnan toiminnassa. 

Järvi-Kuopion ja Kallaveden seurakuntien nykyinen rakenne on tarkoituksenmukaista säilyttää. Väestörakenne, seurakunnan toiminnot ja niiden alueellinen sijoittuminen ovat näissä maaseutumaisissa seurakunnissa selkeästi erilaiset kuin kaupunkialueella, näiden seurakuntien  jääminen itsenäisiksi seurakunniksi on perusteltua.

Tuomiokapituli käsittelee seurakuntien aloitteita ja yhteisen kirkkovaltuuston antamaa lausuntoa kevään 2021 aikana. 

Taustaa

Kuopion ev.lut. seurakuntien rakenneselvitys käynnistyi 1.10.2019 tehdyn valtuustoaloitteen perusteella. Kuopion seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto perusti 19.12.2019 työryhmän, jonka tavoitteena oli aloittaa kaikkien seurakuntien yhteinen keskustelu yhtymän seurakuntien toiminnan organisointimahdollisuuksista muuttuvassa taloustilanteessa ja selvittää vaikutuksia kiinteistökantaan, henkilöstöön ja talouteen. Rakenneselvitystyöryhmä aloitti työskentelynsä 1.1.2020.

Rakenneselvitystyöryhmä antoi loppuraporttinsa yhteiselle kirkkovaltuustolle 29.9.2020. Selvitystyön aikana tutkittiin useita eri rakennevaihtoehtoja, joista selvitystyöryhmä päätyi esittämään kolmen tai neljän seurakunnan mallia.

Kuopion seurakuntayhtymän seurakuntien seurakuntaneuvostot ovat käsitelleet rakennemuutosta koskevaa asiaa kokouksissa tammikuussa 2021.

Männistön, Puijon ja Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostot ovat kukin tehneet kirkkohallitukselle seuraavan aloitteen:

31.12.2022 Kuopion Alavan, Männistön ja Puijon seurakunnat lakkautetaan ja liitetään 1.1.2023 alkaen Kuopion Tuomiokirkkoseurakuntaan. Nykyiset Kallaveden seurakunta ja Järvi-Kuopion seurakunta jatkavat itsenäisinä. Nämä kolme seurakuntaa, Tuomiokirkkoseurakunta, Kallaveden seurakunta ja Järvi-Kuopion seurakunta, muodostavat seurakuntayhtymän.

Alavan, Järvi-Kuopion ja Kallaveden seurakuntaneuvostot antoivat lausunnon, jonka mukaan seurakunta haluaa pysyä itsenäisenä rakennemuutosprosessissa.