Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Kuvassa Kuopion seurakuntien logo

Seurakuntien liitoshanke raukeaa

10.6.2021 15.19

Kuopion tuomiokapituli ei pidä Kuopion keskustan seurakuntien liitoshanketta tarkoituksenmukaisena. Tuomiokapituli päätti 10.6.2021 pitämässään istunnossa palauttaa aloitteen niiden tekijöille. Tämä merkitsee, että liitoshanke ei toteudu esitetyssä muodossa. Päätös oli yksimielinen.

Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymään kuuluvista kuudesta seurakunnasta Männistön seurakunta, Puijon seurakunta ja Tuomiokirkkoseurakunta tekivät aloitteen neljän seurakunnan yhdistämiseksi siten, että keskustan alueelle olisi luotu suurseurakunta yhdistämällä nykyiset Puijon, Männistön ja Alavan seurakunnat sekä Tuomiokirkkoseurakunta. Neljänneksi kaavailtu Alavan seurakunta vastusti hanketta.

Tuomiokapituli katsoo, että aloite ei ole tarkoituksenmukainen toiminnallisilla, hallinnollisilla ja taloudellisilla perusteilla. Tuomiokapitulin mukaan seurakuntayhtymässä olisi muun muassa tehtävä nykyistä selkeämpi kiinteistöstrategia, joka perustuu huolelliseen kiinteistöjen käytön ja tarpeen arviointiin.

Piispa Jari Jolkkonen aikoo kutsua elokuussa Kuopion seurakuntien kirkkoherrat ja luottamushenkilöjohdon keskustelemaan Kuopion seurakuntien rakenteen kehittämisestä.

Kuopion ev.lut. seurakuntien rakenneselvitys käynnistyi 1.10.2019 tehdyn valtuustoaloitteen perusteella. Tavoitteena oli aloittaa kaikkien seurakuntien yhteinen keskustelu yhtymän seurakuntien toiminnan organisointimahdollisuuksista muuttuvassa taloustilanteessa ja selvittää vaikutuksia kiinteistökantaan, henkilöstöön ja talouteen. 

Tarkemmat perustelut Kuopion hiippakunnan verkkosivuilta. Linkki avautuu uudessa välilehdessä