Vaaleanpunaisella taustalla Yhteisvastuun sydän-tunnuksia ja teksti: Älä odota. Lahjoita.
Ikääntynyt ihminen toisen ihmisen käsi olkapäällään.Teksti:Jokainen ihminen on avun arvoinen.Yhteisvastuu-logo

Yhteisvastuukeräys

Yhteisvastuu on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hyväntekeväisyyskeräys ja välittämisen kansanliike.

Yhteisvastuukeräys auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Kymmenet tuhannet vapaaehtoiset ympäri Suomea tekevät keräyksestä mahdollisen. Mukana ovat kaikki evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat.

Yhteisvastuuu 2026

Vuonna 2026 Yhteisvastuukeräys keskittyy vanhenemiseen liittyvään pelkoon pärjäämisestä. Lahjoitusvaroin lievitetään ikääntyneiden ja heidän läheistensä hätää yhteistyössä seurakuntien, Kirkon Ulkomaanavun ja Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n kanssa.

Yhteisvastuukeräys avataan kaikissa seurakunnissa 1.2.2026, ja se jatkuu vuoden loppuun asti. Tänä vuonna Yhteisvastuu-piispana toimii Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen ja keräyksen suojelijana tasavallan presidentti Alexander Stubb.

Keräystuotosta ohjataan

Lue lisää Yhteisvastuukeräyksen verkkosivuiltaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Kuuntele Yhteisvastuu-biisi Youtubessa

YouTube-video

Osallistu Yhteisvastuukeräykseen seurakunnissamme

Kun lahjoitat paikallisseurakunnan lippaaseen, viitteellä tai MobilePay-numerolla, 30 prosenttia keräystuotosta käytetään kyseisen seurakunnan avustustyöhön. Katso tarkemmat tiedot kunkin seurakuntamme sivulta.

Tuomiokirkkoseurakunnan keräys

Alavan seurakunnan keräys

Kallaveden seurakunnan keräys

Männistön seurakunnan keräys

Puijon seurakunnan keräys

Järvi-Kuopion seurakunnan keräys

Keräyslupa RA/2020/639/Kirkkopalvelut.

Lähikuvassa Yhteisvastuun lipaskerääjä.

Tule mukaan kerääjäksi!

Kanna kortesi kekoon Yhteisvastuu-kerääjänä tai avusta seurakuntien keräystapahtumien järjestelyissä. Jos haluat antaa Yhteisvastuuseen aikaasi vapaaehtoistyössä, ota yhteyttä seurakunnan diakoniatyöntekijöihin.

Yhteisvastuun lipaskerääjänä saat seurakunnastasi koulutuksen ja Yhteisvastuun virallisilla tunnuksilla ja keräysluvalla varustetun rahalippaan. Lipaskeräykset järjestetään yleensä kauppojen ja ostoskeskusten edustoilla tiettyinä päivinä.