Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kuopion Saapas on toiminut aiemmin NettiSaappas. Tällä hetkellä NettiSaapas on tauolla, mutta Kuopiossa ollaan aloitettu Sekasin chat-päivystykset työntekijävoimin. Sekasin chattiin on mahdollista päästä päivystämään myös vapaaehtoisena. Tästä kerromme lisää mielellämme!
Toukokuussa 2024 järjestetään TapahtumaSaapas vapaaehtoisten koulutus. Kaikki halukkaat täysi-ikäiset pääsevät toimintaan mukaan vapaaehtoiseksi koulutuksen käytyään. TapahtumaSaappas tarkoittaa nuorten kohtaamista Kuopiossa järjestettävien festareiden, tapahtumien yms. aikana. Tarkoituksena on olla Saapas aikuisina siellä, missä nuoretkin kokoontuvat.
Saappaan toiminta-ajatuksena on kohdata nuoria siinä ympäristössä, missä he liikkuvat vapaa-ajallaan. Tärkein ominaisuus vapaaehtoisille onkin kiinnostus nuorista ja heidän kuulumisistaan. Alkuun pääsee yleensä netissä ja livenä yksinkertaisella "Mitä kuuluu?" kysymyksellä.
Toiminnassa tarvittavat taidot ja tiedot opetellaan yhdessä koulutuksissa. Saapas-päivystäjät liikkuvat aina pareina tai ryhmänä, ja heidät on helppo tunnistaa Saapas-logosta.
Saapas-toiminnassa määrittelet itse kuinka paljon aikaasi olet valmis vapaaehtoistyöhön käyttämään. Vuorosi pääset siis itse valitsemaan oman kalenterisi mukaisesti. Vapaaehtoistoiminta sopiikin siis eri-ikäisille ja erilaisissa elämäntilanteissa oleville ihmisille.
Olet erityisen tervetullut mukaan vapaaehtoiseksi!
Toiminta on tällä hetkellä tauolla. Mikäli olisit kiinnostunut toimimaan NettiSaappaassa ole yhteydessä vastaaviin työntekijöihin ja kysy lisää!