Kallaveden seurakunnan nimikkolähetit ja -kohteet
Suomen Lähetysseura
Thaimaan kirkon työ, Thaimaa
Thaimaan ev.lut. kirkko on pieni, mutta kasvava kirkko. Suomen Lähetysseuran kautta tuemme ja vahvistamme uusien kirkon työntekijöiden koulutusta, ja olemme mukan kehittämässä kirkon seurakuntatyötä.
Sari-Johanna Kuittilo, diakoniatyö, Israel
Uudestakaupungista kotoisin oleva diakoni Sari-Johanna Kuittilo on ollut lähetystyössä Israelissa Suomen Lähetysseuran kautta vuodesta 2005 lähtien. Sari-Johanna aloitti uuden työkauden kesällä 2016. Hän työskentelee Jerusalemissa Suomen Lähetysseuran keskuksella työalueinaan diakonia, työnohjaus ja dialogityö.
Shalhevetyah-keskus (Felm-keskus), Israel
Jerusalemin Felm-keskus on avoinna kaikille kansallisesta identiteetistä sekä uskonnollisesta ja etnisestä taustasta riippumatta. Keskuksessa järjestetään muun muassa keskusteluryhmiä, kielten opiskelua, raamattuopetusta, jumalanpalveluksia, lauluryhmien harjoituksia, leirejä ja erilaisia kerhotapahtumia. Keskuksesta käsin tehdään myös diakoniatyötä, kriisi- ja sielunhoitotyötä sekä työnohjausta.
Onnellinen lapsi -projekti, Angola
Onnellinen Lapsi -ohjelmassa mahdollistetaan Lubangossa köyhällä alueella asuville lapsille koulupohja, hyvä terveys ja yleissivistys, jotta heillä olisi pääsy parempaan ammattiin. Onnellinen lapsi -ohjelman työ tähtää tulevaisuuteen ja mahdollistaa katkaisemaan köyhyyden kierrettä.
Evankelisluterilainen Lähetysyhdistys Kylväjä
Diasporatyö, Kreikka
Reza on vuodesta 2023 työskennellyt Kylväjän palveluksessa Ateenassa toimivan raamattukoulun yhteydessä. Lisäksi hän kouluttaa persiankielisiä kristittyjä eri puolilla maailmaa verkon välityksellä. Tavoitteena on johtajien varustaminen ja heidän yhteen saattamisensa, jotta paikallisseurakuntien työ voi moninkertaistua.
Suomen evankelisluterilainen Kansanlähetys
Saara Mrčela, nuorisotyö, Venäjä
Sosionomi (AMK) ja kirkon nuorisotyönohjaaja Saara Mrčela on kotoisin Slavonski Brodista, Kroatiasta, jossa hän on viettänyt lapsuutensa lähetyslapsena. Kutsun lähetystyöhön Saara sai ollessaan 12-vuotias, ja samalla hän sai sydämelleen nuoret. Peruskoulun jälkeen Saara muutti perheensä mukana Suomeen, ja lukion käytyään hän suuntasi Diakiin opiskelemaan nuorisotyötä.
Saara opiskelee venäjän kieltä ennenkuin aloittaa nuorisotyössä Inkerin kirkon työyhteydessä jossakin Siperian paikallisseurakunnassa.
Seurakuntatyö, Etu-Aasia
Veijo ja Anna-Maija ovat asuneet Pohjois-Savossa vuodesta 1988. Veijo on koulutukseltaan koneteknikko ja työskennellyt viimeiset kymmenen vuotta Kansanlähetyksen radiotyön koordinaattorina. Anna-Maija on sairaanhoitaja ja työskennellyt ammatissaan yli 30 vuoden ajan. Veijo ja Anna-Maija lähtivät Etu-Aasiaan elokuussa 2021. Etu-Aasiassa heitä odottaa ensin kielikoulu, minkä jälkeen he toimivat seurakuntaa tukevissa ja kehittävissä tehtävissä yhteistyökirkkomme palveluksessa.
Lauri ja Asako Palmu, Japani
Palmut asuvat Koben kaupungissa ja työskentelevät Länsi-Japanin ev.lut. kirkon Kita-Suzurandain seurakunnassa, jonka seurakunta- ja tavoittavaa evankelioimistyötä he ovat innokkasti tekemässä. Kokeneina lähetteinä Palmuilla tulee olemaan tärkeä rooli lähetyksen hallinnollisissa tehtävissä Japanissa, erityisesti kirkkosuhteiden hoitamisessa. Lauri toimii seurakunnassa pastorina ja sekatyömiehenä, Asako puolestaan tekee erityisesti diakoniatyötä.
Medialähetys Sanansaattajat (Sansa)
Radiolähetystyö Kroatia
Medialähetys Sanansaattajat on tehnyt työtä jugoslaavien parissa koko toimintansa ajan. Kroatiankielinen radiotyö alkoi vuonna 1974. Sansalla on pitkä yhteistyöhistoria Kroatian evankelisen kirkon kanssa. Vuosikymmenten varrella moni Sansan lähettämä työntekijä on toiminut kirkon työyhteydessä. Tällä hetkellä lähetystyöntekijä Elina Braz de Almeida toimii Kutinan seurakunnan johtajana ja kansallinen työntekijä Nenad Hadžihajdić evankelisen kirkon radiotyössä. Kirkko tekee myös tv-työtä.
Roy Rissanen
Roy Rissanen työskentelee Sansan kumppanijärjestön MediaWorksin palveluksessa Itävallan Stockeraussa, Wienin kupeessa. Hänen työnimikkeensä on strategisen kehittämisen koordinaattori (Strategic Development Coordinator for Infrastructure, Funding and Media).
MediaWorksin näky on työskennellä siellä, missä evankeliumi ei ole vielä tavoittanut ihmisiä. MediaWorks auttaa kristillisiä toimijoita eri puolilla maailmaa kertomaan sanomaa Jeesuksesta paikalliseen yhteisöön sopivalla printtimedialla ja digitaalisilla alustoilla. Se on osa yli sadassa maassa toimivaa Operaatio Mobilisaatiota (OM).
Suomen Pipliaseura
Intia, käännöstyö