Lähetystyö ja kansainvälinen diakonia

Kuopion Tuomiokirkkoseurakunnassa on vahva lähetystyön ja kansainvälisen diakonian perinne, joka näkyy lähetystyöhön ja yhteisvastuukeräykseen vahvasti sitoutuneina seurakuntalaisina. Seurakunnassa toimii myös useita lähetys- ja palvelupiirejä. 

Tuomiokirkkoseurakunnassa toteutetaan lähetystyötä ja kansainvälistä diakoniaa hankkimalla sovittujen lähetyskannatustavoitteiden toteuttamiseksi varoja muun muassa myyjäisillä, erilaisilla tempauksilla ja keräämällä kolehtia.

Kansainvälistä vastuuta kannetaan järjestämällä vuosittain Yhteisvastuukeräys yhdessä kaikkien seurakunnan työalojen kanssa. Keskusseurakuntatalon aulassa on myytävänä tuotteita kansainvälisen diakonian hyväksi.

Lähetys- ja diakoniakasvatuksesta huolehditaan lähetysluentojen ja -tilaisuuksien, yhteisvastuukeräyksen, kirkkojen kansainvälisen vastuuviikon tapahtumien, rippikouluopetuksen ja lähetystyön joululaulutilaisuuksien muodossa.

Lähetystyöstä ja kansainvälisestä diakoniasta vastaava työntekijä Liisa Penttinen.
Kirkon ulkomaanavun yhdyshenkilö, diakonissa Pirjo Litmanen.

Tuomiokirkkoseurakunnan lähetystyötä ja kansainvälistä diakoniaa suunnittelee ja ohjaa yhdessä työntekijöiden kanssa vastuuryhmä, johon kuuluu kahdeksan jäsentä.

Seurakunnassa toimivat lähetyspiirit

Tiistain lähetyspiiri kokoontuu kerran kuussa. Lähetystyön piireistä tarkempaa tietoa Liisa Penttiseltä.

Tauolla toistaiseksi alla olevat.

Lähetyspiireissä tavataan tuttuja, keskustellaan asioista maan ja taivaan välillä, juodaan kahvit, puhutaan lähetyksestä ja nautitaan toinen toisemme seurasta. Tervetuloa mukaan!

Piirien kokoontumiset löytyvät tapahtumakalenteristaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Lähetysjärjestöt, joiden kanssa tehdään yhteistyötä

Lähetyskynttelikkö.

Ota yhteyttä

1. seurakuntapastori
Tuomiokirkkoseurakunta
Museokatu 4
70100 KUOPIO

lähetystyö

diakonissa
Tuomiokirkkoseurakunta
Museokatu 4
70100 KUOPIO

Keskustan alueen puhelinpäivystys maanantaisin klo 9.30–11.30. Kirkon Ulkomaanavun yhdyshenkilö.