Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tältä sivustolta löydät tietoa millaista yhteistyötä teemme alueemme päiväkotien (kaupungin sekä yksityisten) kanssa, lisäksi löydät erilaisia linkkejä joihin kannattaa käydä tutustumassa. Myös meihin voit olla yhteyksissä jos joku asia ihmetyttää. Sivusto on suunnattu päiväkodissa olevan lapsen vanhemmalle, päiväkotiarkea aloittevalle perheelle, päiväkodin henkilöstölle sekä kaikille muille lasten asioista kiinnostuneille.
Tuomiokirkkoseurakunnan alueella toimii niin kaupungin kuin yksityistenkin toimijoiden päiväkoteja (= pk). Aktiivista yhteistyötä olemme saaneet tehdä jo useamman vuoden ajan Maljapuron pk:n (myös Snellmanin koulun esikouluryhmä), Inkilänmäen pk:n, Pumpputorin pk:n, Mustinlammin pk:n Englantilaisen leikkikoulun ja Norlandian (ent. PikkuLeijona) päiväkotien kanssa. Olemme mielellämme mukana tukemassa päiväkodin katsomuskasvatusta ja tutustuttamassa lasta oman alueen kristilliseen kulttuuriin ja perinteisiin.
Kokoonnumme päiväkotien yhdyshenkilöiden kanssa kaksi kertaa vuodessa yhteistyöpalaveriin, jossa peilaamme mennyttä puolta vuotta ja katsomme myös yhteiseen tulevaisuuteen. Normaalisti kutsumme päiväkoteja tuomiokirkkoon kolme kertaa vuodessa; joulu- ja pääsiäiskirkkoon sekä kevätlaulajaisiin. Lisäksi tapaamme joko päiväkodilla tai seurakunnan tiloissa kerran tai kaksi vuodessa eri teemojen merkeissä.
Perhepäivähoitajat lapsiryhmineen ovat tervetulleita perhekerhoomme perjantaisin Postitalolle klo 9.00-11.00 (museokatu 4). Tarkemmat tiedot kerhon kokoontumisesta näet Perhekerhot-kohdasta. Tuomiokirkko on avoinna myös perhepäivähoitajalle ja lapsille tutustumiseen.
Lapsi- ja perhetoiminta.
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä