Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Sammakkolampi sijaitsee Kuopiossa Puijonlaakson kaupunginosassa, keskellä vilkasta lähiötä. Uudistetun ja kunnostetun lammen ympäristö on monelle virkistymisalue, lenkkipolku ja levähdyspaikka.
Hiljaisuuden polku on pieni, nykyaikainen pyhiinvaelluspolku, joka kiertää Sammakkolammen. Polku koostuu seitsemästä taulusta, joissa on kristillisen mietiskelyn perinteestä nouseva ajatus. Polku alkaa lammen rannalta Puijon kirkon läheisyydestä, ja sen voi kiertää kokonaisuutena tai pysähtyä satunnaisesti yksittäisen taulun luokse.
Lisäksi Puijon kirkon pihalla on kahdeksas taulu, jossa on Puijon kirkon alttaritaulun raamatunkohta. Jeesus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matteus 11). Se kutsuu levähtämään myös sisälle kirkkoon.
Mietiskelytekstin lisäksi tauluissa on QR-koodi, jonka takaa löytyy syventävää aineistoa mietiskelyn ja rukouksen tueksi.
Teit hyvin, kun tulit Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Kaikella on määrähetkensäLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kaikki kääntyy vielä hyväksiLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Usko, toivo, rakkausLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Rakkauden voimaLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kultainen sääntöLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä