Ristin ja ylösnousemuksen pääsiäinen

Lapsena luulin, että pääsiäinen on aina silloin, kun minun mummullani on syntymäpäivä. Ehkä hänen syntymäpäivänsä sattui lapsuudessani usein juuri sopivasti suurin piirtein samaan ajankohtaan pääsiäisen kanssa. Muistan elävästi, miten mummu istui kiikkustuolissa, katseli meitä pääsiäisvieraita, nousi tuolistaan keinuvin askelin ja otti meidät syliinsä. Muistan, miten lujasti hän puristi minua itseään vasten, ja miltä hänen silmälasinsankansa tuntui poskeani vasten.

Mummu oli minulle erityisen rakas. Noin viisitoista vuotta sitten mummuni yllättäen kuoli pääsiäistä edeltävällä viikolla. Pääsiäisestä tuli minulle vuosiksi ilon sijasta surujuhla. Jäin kiinni pitkäperjantain tapahtumiin, koko maan ylle levittyvään pimeyteen, kämmenistä ja jaloista läpi iskettyihin nauloihin, Jeesuksen tuskanhuutoon, kaipaukseen ja suruun. Minun pääsiäiseni kaikui itkuvirtenä.

Vasta aikuisiällä aloin muistaa, että pääsiäisessä ei ole kyse suuresta surusta, vaan valtavasta ilon sanomasta. Pääsiäinen ei tarkoita pitkäperjantaita, vaan sapatin jälkeistä aamua, jolloin Magdalan Maria ja muut naiset löysivät Jeesuksen haudan tyhjillään. Rakas ystävä ei olekaan kuollut, vaan elää, niin kuin oli luvannut. Kristus on noussut kuolleista!

Ehkä olin lapsena sittenkin oikeassa. Mummuni pääsi ikuiseen pääsiäiseen, jossa kuolema ei ole loppu, vaan uusi syntymäpäivä, uuden ja ihmeellisen elämän alku.

Toivotan riemullista, iloista ja valoa tulvivaa ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä meille kaikille!

Jenni Tabell

teologi & Juankosken vs. aluepappi 1.3.-31.7.2019