Kuopion seurakunnat saivat valtakunnallista avustusta kesätyöseteleihin
Kuopion ev.lut. seurakunnat saivat valtakunnallista avustusta 25 nuoren kesätyöntekijän palkkaamiseen. Lisäksi seurakunnat palkkaavat 200 nuorta leireille ja 125 kesä- ja kausityöntekijää eri tehtäviin.

Kuva: Sanna Krook
Kuopion seurakunnat saivat valtakunnallista avustusta 25 nuoren kesätyöntekijän palkkaamiseen. Suomen ev.lut. kirkko sai avustuksen kesätyöseteleihin opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Avustuksen tarkoituksena on helpottaa nuorten tilannetta korona-ajan keskellä. Kuopion seurakuntien saama 12 500 euron avustus on kolmen suurimman avustuksen joukossa.
Kuopion seurakunnat pystyivät palkkaamaan kesätyösetelillä alle 17-vuotiaita nuoria kesätyöhön jo aiemmin palkkaamiensa kausi- ja kesätyöntekijöiden lisäksi. Nuorten työtehtäviin kuuluu muun muassa leirikeskuksien ja seurakuntatalojen piha- ja keittiötöitä.
Kesätyösetelillä palkattavien lisäksi Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymässä työskentelee tänä kesänä kaikkiaan noin 125 kesätyöntekijää: 90 hautausmaiden kesä- ja kausityössä, parikymmentä kirkon alojen opiskelijaa ja reilut kymmenen leirikeskuksissa. Seurakunnat työllistävät myös parisataa nuorta ohjaajia kesän rippikouluihin ja leireille.
Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Kirkkohallitukselle yhteensä 460 000 euron erityisavustuksen seurakuntien kesätyöntekijöiden palkkaamiseen. Avustusta haki lähes 200 seurakuntaa ympäri Suomen.
Kirkon tiedote 10.5.2021: Seurakuntiin satoja uusia kesätyöpaikkoja
12.5.2021 13.03