Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Rippikouluun pääsee, kun täyttää rippikouluvuonna vähintään 15 vuotta. Rippikoulu toteutetaan noin puolen vuoden aikana, ja sen laajuus on 80 tuntia. Rippikoulun aikana osallistutaan seurakunnan toimintaan sekä pohditaan uskoon ja elämään liittyviä kysymyksiä.
Rippikoululainen osallistuu rippikoulujakson aikana seurakunnan jumalanpalveluksiin, toimintaan ja erilaisiin tapahtumiin. Hän tutustuu seurakunnan työntekijöihin, ja vastaavasti työntekijät tutustuvat häneen. Seurakunnan tilat ja kokoontumispaikat tulevat tutuiksi.
Rippikoulun voi käydä leiri-, päivä- tai iltarippikouluna. Kallaveden seurakunnassa rippikoulun leirijakso kestää viikon ja päiväkoulu jakaantuu kahdelle viikolle. Rippikoulu päättyy konfirmaatioon Kallaveden kirkossa, Syvänniemen kirkossa tai Maaningan kirkosssa.
Oppimisen tai muista erityistä huomiota vaativista haasteista kannattaa jutella ajoissa rippikoulupapin tai rippikoulutiimin työntekijän kanssa, jotta ne voidaan ottaa huomioon rippikoulun toteuttamisessa. Erityisryhmille järjestetään Kuopion seurakuntayhtymässä myös omia rippileirejä ja -kouluja.
Rippikouluopetus on ilmaista, rippikoulumaksulla katetaan ruoka- ja majoituskustannuksia.
Kirkon jäseniltä tai jäseneksi liittyviltä leirimaksu lähialueen leirikeskuksissa on 126 €
Tievatuvan leirimaksu kuljetuksineen on 168 €
Ilta- ja päivärippikoulussa peritään ruokamaksuna 42 €
Vaellusrippikoulun leirimaksu on 126 €
Kuopion seurakuntiin kuulumattomien rippikoululaisten leirimaksu on kaksinkertainen 252 €.
Rippikoulumaksusta voi hakea vapautusta taloudellisin perustein. Maksualennusanomuksen saat allaolevasta linkistä tai kotiseurakunnasta. Lomake tulee palauttaa talvileirien osalta tammikuun 2023 loppuun mennessä ja kesän leirien osalta huhtikuun loppuun 2023 mennessä Kallaveden kirkon seurakunnan toimistoon.
Maksualennusanomus Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Ilmoittautuminen vuoden 2023 rippikouluihin tapahtuu sähköisesti 3.-16.10.2022 välisenä aikana.
Maaningalle nimettyjen leirien ennakkojakso ja konfirmaatio tapahtuu Maaningalla.
Karttulaan nimetyn leirin ennakkojakso ja konfirmaatio tapahtuu Karttulassa.
Partaharju sijaitsee Pieksämäellä, Aholansaari Nilsiässä ja Tievatupa Saariselällä.
Hiihtoloma, Rytky 3.-10.3.2023
Konfirmaatio su 12.3.2023 klo 10 Kallaveden kirkko
Päiväkoulu, Kallaveden kirkko 5.-14.6.2023
Konfirmaatio su 18.6.2023 klo 10 Kallaveden kirkko
Hirvijärvi 1, 7.-14.6.2023
Konfirmaatio su 18.6.2023 klo 14 Kallaveden kirkko
Tievatupa, 12.-19.6.2023
Konfirmaatio su 25.6.2023 klo 10 Kallaveden kirkko
Hirvijärvi 2, 21.-28.6.2023
Konfirmaatio su 2.7.2023 klo 10 Kallaveden kirkko
Poukama 1 (Maaninka), 28.6.-5.7.2023
Konfirmaatio su 9.7.2023 klo 14 Maaningan kirkko
Partaharju 1, 3.-10.7.2023
Konfirmaatio su 16.7.2023 klo 10 Kallaveden kirkko
Partaharju 2, 3.-10.7.2023
Konfirmaatio su 16.7.2023 klo 14 Kallaveden kirkko
Rytky 1, 5.-12.7.2023
Konfirmaatio la 15.7.2023 klo 10 Kallaveden kirkko
Partaharju 3, 10.-17.7.2023
Konfirmaatio su 23.7.2023 klo 10 Kallaveden kirkko
Partaharju 4, 10.-17.7.2023
Konfirmaatio su 23.7.2023 klo 14 Kallaveden kirkko
Hirvijärvi 3, 12.-19.7.2023
Konfirmaatio la 22.7.2023 klo 10 Kallaveden kirkko
Aholansaari 1, 17.-24.7.2023
Konfirmaatio su 30.7.2023 klo 10 Kallaveden kirkko
Aholansaari 2, 17.-24.7.2023
Konfirmaatio su 30.7.2023 klo 14 Kallaveden kirkko
Rytky 2, 19.-26.7.2023
Konfirmaatio la 29.7.2023 klo 10 Kallaveden kirkko
Hirvijärvi 4 (Karttula), 26.7.-2.8.2023
Konfirmaatio su 6.8.2023 klo 13 Syvänniemen kirkko
Poukama 2 (Maaninka), 26.7.-2.8.2023
Konfirmaatio su 6.8.2023 klo 14 Maaningan kirkko
Rippikoulutyö
Karttulan alue
Varhaisnuorisotyö, koulutyö, nuorisotyö ja rippikoulutyö.
Nuoriso- ja rippikoulutyö. Virkavapaalla 1.8.2022 - 8.9.2023
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä