Nimikkolähetit

-Sirpa Rissanen työskentelee Itävallassa viestintäkoordinaattorina medialähetystyössä toimien 
Lähi-idän, Pohjois-Afrikan ja Keski-Aasian työn aluepäällikkönä sekä globaalista Toivoa naisille -työstä vastaavana henkilönä.  (SANSA). 

Hänen työtehtäviinsä kuuluu tämän maantieteellisen alueen mediaprojektien hallinnointi ja yhteistyö Sansan paikallisten mediakumppanien kanssa.


-Antti ja Laura työskentelevät maahanmuuttaja- ja pakoilaistyössä Etelä-Euroopassa. (SEKL)

 

Lähetyskohteet

Israel

Felm-keskus, jonka toiminta tukee rauhaa, sovintoa ja oikeudenmukaisuutta eri ihmisryhmien välillä. Toiminta keskittyy lapsiin ja nuoriin, perheisiin sekä etnisiin vähemmistöihin Itä-Jerusalemissa, Palestiinassa ja Israelissa (SLS).

Thaimaa
Luterilaisen kirkon koulutuskeskus (SLS).
Thaimaan ev.lut. kirkon lisäresurssihanke, jonka avulla palkataan mm. evankelistoja ja pastoreita syrjäseutujen seurakuntiin ja vahvistetaan kirkon hallintoa (SLS).
Raamattulähetys- ja käännöstyö. Tavoitteena on julkaista uudistettu thairaamattu sanaselityksin. (SPS).

Kolumbia
Kokonaisvaltaisen lähetystyön vahvistaminen Kolumbian ev.lut. kirkon sisällä (SLS).

Tansania
Tansanian luterilaisen kirkon ohjelmatukihanke, jonka avulla pyritään edistämään kirkon yhtenäisyyttä, jotta kirkko voisi toteuttaa perustehtäväänsä yhä paremmin (SLS).
 

Voit osoittaa tukesi Tuomiokirkkoseurakunnan lähetystyölle
lähetystilille FI 92 2027 1800 0352 17.
HUOM! Laita viestikenttään merkintä: 2260/1.

Tansania, Kilimanjaro.
Tansania, Kilimanjaro.

Ota yhteyttä

seurakuntapastori
Tuomiokirkkoseurakunta
Museokatu 4
70100 KUOPIO

lähetystyö