Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Teemu Voutilainen Puijon kirkkoherraksi

Puijon seurakuntalaiset äänestivät uudeksi kirkkoherraksi Teemu Voutilaisen. Virkaan haki kolme henkilöä. Voutilainen toimii tällä hetkellä Siilinjärven seurakunnassa kappalaisena. Puijon seurakunnan kirkkoherranvaalissa annettiin yhteensä 464 ääntä. Teemu Voutilainen sai 338 ääntä. Äänestysprosentti oli 5,3%.

Teemu Voutilainen

Teemu Voutilainen tuntee Puijon seurakunnan hyvin työskenneltyään siellä pappina vuosina 2013-2018. Voutilaisen mielestä seurakunnassa tarvitaan nyt pitkäjänteistä sitoutumista seurakunnan johtamiseen ja kehittämiseen. ” Seurakunnat ovat isojen muutosten ja haasteidenkin edessä tulevina vuosina. Samalla katseeni on pitkällä tulevaisuudessa, niissä monissa mahdollisuuksissa, joilla mennä eteenpäin, pohtii Voutilainen.

Hänen mielestään Puijon seurakunnan erityinen vahvuus on osaava ja sitoutunut työyhteisö, joka palvelee seurakuntalaisia suurella sydämellä. ” Tulevina vuosina on varauduttava siihen, että palkattua työvoimaa on nykyistä vähemmän. Tulevaisuuden seurakuntatyötä ideoidaan, suunnitellaan ja toteutetaan yhä enemmän yhdessä seurakuntalaisten kanssa. Yhteisöllisyyden ja Jumalan kaipuu ei ole vähentynyt, vaikka ne ovatkin muuttaneet muotoaan”, sanoo Voutilainen.

2022-05-22 21:45:00.0