24.10. rukoillaan rauhan puolesta

Kirkkojen kansainvälisen vastuuviikon yhteydessä vietettävä rukouspäivä kutsuu rukoilemaan rauhan ja ihmisoikeuksien puolesta. Tänä vuonna rukouspäivänä kaikuvat myös Aleppon kellot, joita soitetaan maanantaina klo 17 viimeisen kerran.
Suurin rukouspäivän tapahtuma on Helsingissä. Rautatientorilta klo 17 alkava Save Syria -marssi Syyrian rauhan puolesta päättyy Tuomiokirkon edustalle, jossa osallistujat muodostavat yhdessä jättikokoisen rauhanmerkin. Mukana tapahtumassa ovat muun muassa Kirkko Helsingissä ja Kirkon ulkomaanapu.
Tapahtuman järjestävät laaja joukko yksittäisiä kansalaisia sekä rauhan- ja ihmisoikeustyötä tekeviä ammattilaisia.
Aleppon kellot levinneet 19 maahan
Kallion seurakunnasta Helsingistä alkunsa saanut Aleppon kellot -ilmiö on levinnyt ympäri kotimaan – ja maailman. Kellot ovat soineet 12.10. alkaen Suomessa ainakin 375 kirkossa. Maailmanlaajuisesti kellojen soittamiseen on osallistunut jo yli 700 kirkkoa. Mukana on kirkkoja ainakin 19 maasta, muun muassa Ruotsista, Iso-Britanniasta, Yhdysvalloista, Etelä-Afrikasta ja Australiasta.
Aleppon kelloja soitetaan päivittäin klo 17. Soittamalla saattokelloja seurakunnat haluavat muistaa Syyrian Aleppon pommituksien uhreja. Tavallisesti hautajaisten yhteydessä kuultavat saattokellot soivat rukouspäivään 24.10. saakka.
Myös Kuopion seurakuntien kirkoissa kellot ovat soineet pommitusten uhreille.
24.10.2016 14.33