Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Ison hautausmaan valaistus ja sähköverkko saneerataan

Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto päätti 19.2. kokouksessaan esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että Ison hautausmaan valaistuksen – ja sähköverkon saneeraushankkeen urakoitsijaksi hyväksytään Kempeleen Sähkö Oy. 

IsoHautausmaa10_750x500 (1).jpg

Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymän investointiohjelmassa vuodelle 2024 on varattu Ison hautausmaan valaistuksen- ja sähköverkon saneeraus urakkaan 600 000,00 euron määrärahavaraus ja vuoden 2025 taloussuunnitelmaan on tehty    543 000,00 euron varaus.

Hankkeen kilpailuttajana on toiminut Joni Roininen Sweco Oy:stä. Hankkeen lähtökohtana ovat olleet pitkään jatkuneet ongelmat Ison hautausmaan sähkö- ja valaistusjärjestelmässä. Suurinta haittaa häiriöt aiheuttavat talvisin, kun kaivettavien hautojen sulatuslaitteiden virransaanti katkeaa, jonka seurauksena sulatustyö epäonnistuu. Samoin hautausmaan valaistuksessa on ollut ongelmia.

Suunnitellussa valaistuksen ja sähköverkon saneeraustyössä on pyritty huomioimaan Ison hautausmaan valaistus- ja sähkötarpeet kokonaisvaltaisesti.

Saneerauksen yhteydessä hautausmaan käytäväverkostoa joudutaan kaivamaan auki huomattavan pitkiltä matkoilta. Tämä voi aiheuttaa jonkin verran haittaa hautausmaalla liikkumiselle. 

Tarjouskilpailu

Hankintamenettelynä oli avoin menettely. Hankkeesta järjestettiin tarjouskilpailu kansallisen kynnysarvon ylittävänä hankintamenettelynä. 

Määräaikaan mennessä tarjouksen jätti kahdeksan toimijaa: 100 Sähkö Oy, Enerke Oy, Infra Kiri Oy, Kempeleen Sähkö Oy, Koneurakointi M. Niiranen Oy, PAV Oy Ab, Savon High Voltage Oy ja Sähköverkkopalvelu Finland Oy. 

Tarjoukset olivat yhtä, 100 Sähkön tarjousta lukuun ottamatta, tarjouspyynnön mukaisia ja tarjoukset otettiin mukaan tarjousvertailuun. Kaksi halvimman tarjouksen jättänyttä toimijaa kutsuttiin selonottoneuvotteluun. Kokonaisurakasta halvimman hinnan jätti Kempeleen Sähkö Oy 830 180,00 euroa (hinta sis. alv. 24 %). 

Hankkeen arvioitu kokonaiskustannus on määrärahan suuruusluokassa. Vuosille 2024–2025 hankkeelle on varattu yhteensä 1 143 000,00 €. Urakan arvioitu kokonaiskustannus on talousarvioon hyväksytyn määrärahan puitteissa. 

Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto päätti 19.2. kokouksessaan esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että Ison hautausmaan valaistuksen – ja sähköverkon saneeraus hankkeen urakoitsijaksi hyväksytään Kempeleen Sähkö Oy. Yhteinen kirkkovaltuusto kokoontuu 12.3. 
 

19.2.2024 16.26