Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Aholansaarelle avustusta

Kuopion ev.lut. seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi Aholansaarisäätiön anomuksen 10.000 euron yleisavustuksesta. 
kuvassa Aholansaaren Paavontupa

Aholansaari tarjoaa hengellisen levähdyspaikan suurelle joukolle eri-ikäisiä ihmisiä. Säätiö iloitsee, että se on viime vuosina saanut entistä laajemmin palvella oman alueensa seurakuntia.

Kuopion seurakuntien rippikoululeirejä on perinteisesti järjestetty Aholansaaressa. Viime vuosina erityisesti Järvi-Kuopion seurakunta on järjestänyt siellä rippikoululeirejään.

Aholansaarisäätiö on merkittävä yhteistyökumppani Kuopion seurakunnille. Aholansaari paikkaa varsin hyvin sitä tarvetta, että kaikkia rippikoululeirejä ei ole mahdollista pitää seurakuntayhtymän omissa leirikeskuksissa. Sijaintinsa puolesta Aholansaari sopii hyvin erityisesti Järvi-Kuopion seurakunnan käyttöön, mutta palvelee tarvittaessa myös muita seurakuntayhtymän seurakuntia.

 

2016-11-28 17:40:33.0