Uutisia Kuopion seurakunnista

 

Piispa rukoilee uhrien ja omaisten puolesta

1.10.2019 16.19

kuvassa piispa Jari Jolkkonen

”Rauhan ja oikeuden Jumala. Sinä loit ihmisen rakastamaan toisia ja rakentamaan rauhaa. Auta meitä elämään tahtosi mukaan. Vahvista meitä surun ja järkytyksen keskellä. Ole läsnä niiden luona, jotka kantavat kuoleman surua. Anna meille rohkeutta taistella väkivaltaa vastaan ja voimaa tehdä hyvää toisillemme.”

Savon ammattioppilaitoksen tiloissa tapahtui väkivallanteko, jossa yksi henkilö puukotti useita opiskelijoita. Tämänhetkisten tietojen mukaan yksi ihminen on kuollut, loukkaantuneita on kymmenen, heidän joukossaan epäilty tekijä.

Tällainen raaka väkivallanteko on väärä, vastenmielinen ja järkyttävä. Tällaista ei pitäisi tapahtua Kuopiossa eikä missään muualla. Olipa tekijä kuka hyvänsä ja syy mikä tahansa, emme voi suomalaisina koskaan hyväksyä tällaista.

Ajatukseni ja rukoukseni ovat uhrien ja omaisten luona. He kantavat nyt suurta tuskaa. Meidän tehtävämme on sitä huojentaa, ei lisätä.

Väkivallalle ei pidä koskaan alistua. Siksi on tärkeää, että annamme viranomaisten tutkia verityön ja aikanaan langettaa siitä lainmukaisen rangaistuksen. Yhtä tärkeää on, että avaamme koulumme myös huomenna. Rauhan rakentaminen alkaa kotoa ja koululuokasta.

Jari Jolkkonen

Kuopion hiippakunnan piispa

« Uutislistaukseen