Uutisia Kuopion seurakunnista

Uutislistaukseen

Ajasta aikaan

Tuomiokirkon juhlanäyttely Kuopion museossa 24.4 2016 asti.

 

virtuaali_museo_S.jpg

Kuopion Tuomiokirkko rakennettiin keskelle kaupunkia korkealle Vahtivuoren mäelle. Se hallitsi maisemaa, lähestyi kulkija kaupungin keskustaa miltä suunnalta tahansa. Kaupunki ympärillä on kasvanut ja muuttunut. Kirkon kellotornista eri vuosikymmenillä avautuneeseen maisemaan näyttelykävijä pääsee tutustumaan kavuttuaan ensin virtuaalisesti ylös huipulle. Portaita käytti Minna Canth aikoinaan kuntoilureittinään. Näyttelyssä pääsee tutustumaan kaikkeen siihen, mitä nykypäivä Tuomiokirkossa kävijä ei pysty näkemään: sisätilojen eri aikojen asut ja käytöstä pois siirretyn esineistön. Taitavien käsityöläisten ja suunnittelijoiden työn jälki näkyy edelleen papin kaapujen kirjonnassa, värikylläisissä kirkkotekstiileissä ja hopeaa hohtavassa esineistössä.

Peruskorjattu, juhliva Tuomiokirkko ja museon näyttely laajoine esineistöineen ja kuva aineistoineen ovat yhdessä mielenkiintoinen ja havainnollinen retkikohde.

Kuopion museo|  Kauppakatu 23  |  Avoinna ti–la klo 10–17  | Aikuiset 8 €, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät ja vähintään 5 henkilön ryhmät 5 €, alle 18-vuotiaille vapaa pääsy. Avoinna myös sunnuntaina 24.4.2016 klo 10-17.

 

Fri Apr 22 14:05:33 EEST 2016