Mistä tietää, että Jumala on olemassa?

Jos kysyy Jumalaan uskovilta ihmisiltä, mistä he tietävät, että Jumala on olemassa, vastaukset saattavat yllättää.

Aika moni sanoo, ettei hän tiedäkään sitä varmasti. Hänellä vain on tuntu tai aavistus siitä, että on jotakin Suurempaa. Emme ole yksin maailmankaikkeudessa eikä maailmankaikkeuskaan ole yksin. Jokin aivan toisenlainen todellisuus, voima tai henki läpäisee kaiken ja kannattelee sitä.

Tuota Suuremman tuntua ei voi kutsua tiedoksi. Ehkä se on jonkinlaista sisäistä havainnoimista.

Sanalla aavistus yritän sanoa, että kyse on hyvin hauraasta ja hienoviritteisestä tunnusta. Sen tuntee silloin kun on sopivan hiljaisessa tilassa ja mieli on oikealla tavalla rauhoittunut.

Se on niin ohut tuntu, ettei siitä lopulta osaa sanoa, onko sitä olemassa vai ei. Sitä voi verrata oman sydämen lyöntien kuulemiseen. En tiedä, kuulenko sydämeni äänen vai tunnenko vain sen liikkeen sisälläni.

Jumala-aavistukseen liittyy usein ikävä ja kaipaus, jota sitäkin on vaikea kuvata tarkasti. Tuntuu kuin elämästä puuttuisi jotakin, jota ei kuitenkaan osaa nimetä.

Kaikki on hyvin, eikä sittenkään ole. Sinänsä kauniista taulusta puuttuu ratkaiseva siveltimen veto. Ihana musiikkikappale tarvitsee vielä yhden instrumentin.

Tätä puuttuvan palan ikävää voi pitää yhtenä merkkinä Jumalasta. Ihmisen sisällä on Jumalan muotoinen tyhjä tila. Samoin nälkä on merkki siitä, että jossakin on ruokaa ja jano on merkki veden olemassaolosta.

Jumala-aavistusta voi verrata myös muistamiseen ja unohtamiseen. Kokemus on kaikille tuttu. Tiesin jonkin asian, vaikka kirjan nimen, mutta sitten unohdin sen. Kirjan nimi pyörii nyt kielen päällä, mutta en saa sanottua sitä. Olen unohtanut sen, mutta silti tiedän, että tiedän sen. Sitten välähtää: kirjan nimi on Uskon mysteeri. Tiesin sen koko ajan, mutta en saanut sanottua sitä.

Samalla tavalla voin kokea uskon Jumalaan. Minulla on sellainen tuntu, että tajuan Jumalan todellisuuden, mutta olen hukannut sen enkä saa siitä kiinni. Kun rukoilen, ajattelen ja kuuntelen sisimpääni, Jumala tuntuu olevan lähellä, kuin kielen päällä pyörivä asia. Silti hän on poissa, kuten unohtunut asia, joka ei suostu palaamaan mieleen.

Näin Jumala tiedetään samalla kun häntä ei tiedetä.

Sisäinen tuntu tai kokemus on vain yksi tapa ”tietää”, että Jumala on.

On myös järkiperäisempiä tapoja vakuuttua Jumalasta, kuten Raamattu tai klassiset jumalatodistukset. Useimmiten ne puhuttelevat vain niitä, jolla on jo sisäinen tuntu tai kaipaus Jumalaan päin.

 

-Kari Kuula, teologian tohtori, Puijon seurakunnan 2. kappalainen