Perheleiri

Kallaveden seurakunta järjestää kerran vuodessa lapsiperheiden viikonloppuleirin, jolla on mahdollisuus päästä irtautumaan arjesta ja viettää yhdessä perheen ja toisten leiriläisten kanssa perinteistä leirielämää. 

Enimmäkseen olemme kaikki yhdessä, mutta välillä lapsille on omaa toimintaa ja aikuisille omaa. Leirillä ulkoilemme paljon, ja pääsemme valmiille hyvälle ruualle.

Leiri järjestetään yleensä keväisin ja sille on ilmoittauduttava etukäteen.

Leirille voit tulla koko perheellä tai pienemmälläkin kokoonpanolla tai lapsi voi ottaa mukaan vaikka oman isovanhemman tai kummin!

Kevään 2018 perheleireillään Hirvijärven leirikeskuksessa 23.-25.2.2018. Ilmoittautuminen leirille alkaa täältä löytyvän linkin kautta tammikuussa 2018.