Seurakuntien työntekijöitä palkittiin
Kuopion kaupungin perustamispäivänä huomioitiin muun muassa diakoniajohtaja Seppo Marjanen ja Kallaveden seurakunnan musikaalin työryhmästä kanttori Richard Nicholls ja kirkkoherra Matti Pentikäinen.

Kuopion kaupunki myönsi 245-vuotisvuosipäivänsä kunniaksi huomionosoituksia ansioituneille kuopiolaisille.
Hopeinen kunniamerkki myönnettiin syksyllä eläköityneelle diakoniajohtaja Seppo Marjaselle tunnustuksena pitkäaikaisesta ja merkittävästä diakonia- ja yhteistyöstä Kuopion kaupungissa. Seppo Marjasen vahva ammattitaito koronaepidemian yhteistyössä on ollut tänä vuonna syvästi arvostettua.
Esimerkillinen ryhmäsuoritus -kunniakirja myönnettiin Kallaveden seurakunnalle Joku muu - kiusaamiseen liittyvä nuorten musiikkiproduktiosta. Kyseessä on musikaalilyhytelokuva, joka on nähtävissä Youtube-kanavalla. Pyyteettömästä työstä huomioidaan kanttori Richard Nicholls, käsikirjoittaja Matti Halmetvaara ja kirkkoherra Matti Pentikäinen.
18.11.2020 10.06