Hyppää sisältöön

Lukas Hasler 27.7.

27.7. Lukas Hasler (Itävalta), urut

Konsertti Kuopion tuomiokirkossa alkaa klo 20. Ohjelma 15 € (eläkeläiset, opiskelijat ja muut alennusryhmät 10 €).

Nuori urkuvirtuoosi vierailee Kuopiossa.

Lukas Hasler (s. 1996) opiskeli urkujensoittoa Grazin musiikki- ja esittävien taiteiden yliopistossa Itävallassa Ulrich Waltherin johdolla, valmistuen erinomaisin arvosanoin. Vuonna 2020 hän opiskeli vuoden Académie Supérieure de Musique de Strasbourgissa Ranskassa Johann Vexon johdolla. Lukas suoritti kulttuuri- ja mediajohtamisen opinnot Hampurin yliopistossa Saksassa, josta hän valmistui 2019 maisteriksi. Salzburgin festivaalin avajaisiin osallistumisensa lisäksi hän on esiintynyt mm. Tirolilaisfestivaaleilla, kansainvälisillä Düsseldorfin urkufestivaaleilla (IDO) sekä Volgogradin filharmonikkojen venäläisen musiikin festivaalissa. Lukas Haslerilla on kansainvälinen konserttiura, joka on vienyt hänet Eurooppaan ja Aasiaan sekä joihinkin Yhdysvaltojen suurimmista katedraaleista. Vuonna 2022 hän esiintyi ensimmäisenä klassisena muusikkona Ukrainassa sodan alkamisen jälkeen soittaen kaksi konserttia Lvivin konserttisalissa sodan uhreille. Lukas voitti "Prima la Musica" -urkumusiikkikilpailun kahdesti ja hän sai "Grand Prix" -palkinnon kansainvälisessä urkukilpailussa Maltalla 2019. Vuonna 2014 Lukas voitti "Bärenreiter-Special" -palkinnon ​​J.S. Bach musiikin tulkinnastaan. Vuotta myöhemmin "Jugend komponiert" -kilpailu nuorille säveltäjille nimesi Lukasin piano- ja viulusarjansa finalistiksi. Nuori urkuri ja säveltäjä on osallistunut Jean Guilloun, Ton Koopmanin, Ludger Lohmannin ja Skip Sempén mestarikursseille. Lukas on saanut tunnustusta värikkäästä ja intohimoisesta musikaalisuudestaan. Konserttikiertueidensa lisäksi Lukas on esiintynyt kuoronjohtajana. Kesällä 2019 ilmestynyt A Portrait on hänen ensimmäisen soolo-CD-levynsä, jossa on Bachin, Lisztin, Duprén urkumusiikkia sekä Lukasin omia improvisaatioita. Itävaltalainen Kleine Zeitung nimesi hänet "nousevaksi tähdeksi" 2020. Hänellä on yli 80 000 seuraajaa Facebookissa, Instagramissa, YouTubessa ja Twitterissä, ja hän on yksi maailman menestyneimmistä urkureista sosiaalisessa mediassa.

www.LukasHasler.com

Lucas Hastler.